Noidaksi pukeutuminen on puolestaan lähtöisin Länsi-Suomesta ja yhdistyy lankalauantaihin, jolloin trullit kiersivät viemässä karjaonnea nappaamalla karvoja ja nahanpaloja eläimistä. Lankalauantaihin liittyy muutoinkin paljon taikauskoa, sillä aika pitkäperjantai-illan ja pääsiäisaamun välillä on aika, jolloin Jeesus oli haudassa.
Muistan, kuinka ala-asteikäisenä itse kuljin virpomassa siskoni ja muutaman kaverin kanssa. Askartelimme edellisiltana koristeellisia pajunoksia. Palmusunnuntaina puimme lämpimät vaatteet alle ja hameet sekä esiliinat päälle, huivit päähän ja äidin huulipunaa poskiin mustien pilkkujen kera. Muistan yhä tuon huulipunan tuoksun. Pappisperheestä kun olin, en saanut lähteä virpomaan ennen kirkonmenojen päättymistä. Vanhemmat ohjeistivat meitä myös toivottamaan virpomislorun lopuksi: Jumala sinua siunatkoon. Eräs vanhempi rouvashenkilö paiskasi tuolloin oven kiinni tuhahtaen virpomisen olevan jumalanpilkkaa.
Ehkä tämän erilaisten perinteiden yhdistymisen ja osaltaan myös alkuperän hämärtymisen vuoksi mikään taho ei tietääkseni ole vielä ollut kieltämässä kyseistä perinnettä. Tosin pajunoksien katkominen kaupunkioloissa on monessa paikassa kiellettyä. Tämä tuli minulle yllätyksenä, sillä pajut kasvavat nopeasti ja yleensä risukoissa haittakasveina.
Kävimme tyttöjen kanssa lauantaina etsimässä pajunkissoja ja saimme kulkea aikamoisen matkan, jotta löysimme. Selvästi pajukkoa on raivattu julkisten väylöjen reunoilta. Otimme muutaman oksan ja esikoinen kävi naapureissa virpomassa sunnuntaina. Silmät suklaasta kiiluen hän on halunnut virpoa vielä myöhemminkin.
Mielestäni virpomisperinne on tärkeä yhdistelmä erilaisia perinteitä. Ajatuksena onnen ja siunauksen toivottaminen on lähtökohtaisesti hyvä asia. Näitä perinteitä on hyvä pysähtyä muistelemaan ja miettimään myös lapsen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti