Kontulan Helmi

Kävimme tänään vaalilounaalla Kontulan Helmi Grillissä, joka onkin meidän perheen kantapaikka. Nimi voi johtaa harhaan, sillä kyseessä ei ole mikään grilli, vaan oikein mukava, parhaaksi lähiöravintolaksikin valittu ruokaravintola. Tytötkin ovat käyneet siellä pienestä pitäen. Ruoka maistuu ja palvelu sujuu. Useimmiten lapset saavat sieltä ilmapallot mukaansa.

Käymme testaamassa miltei kaikki teemaviikot. Nyt on meneillään parsaviikot. Siinä missä bliniviikot ovat tammikuun aurinko, parsaviikot ovat kevään aloitus. Perinne jo monen vuoden ajan. Muutaman kerran olen tyttöjen kanssa käynyt myös lounaalla, tosin ne hetket eivät ole esikoisen suosiossa, sillä silloin ei pääse leikkipaikalle, koska lounasaikaan leikkipaikan eteen on katettu kahvit. Ja lähteminen on aina yhtä vaikeaa, sillä esikoinen haluaisi jäädä paikkaan leikkimään.

Mieheni äänestää aina vaalipäivänä, minä ennakkoon. Lapset kulkevat mukana miltei äänestyskoppiinkin, jotta näkevät tulevan kansalaisvelvollisuutensa toteuttamistavan. Tosin mikähän tilanne ja vaalitapa onkaan sitten, kun he pääsevät äänestämään?

Luottamustehtäviä

Maanantaina oli jälleen seurakuntaneuvoston kokouspäivä. Keskustelimme ja päätimme monenlaisista asioista. Yhtenä toistuvana teemana miltei jokaisen asian yhteydessä nousi esille se, miten seurakunnan varat tulevat lähivuosina vähenemään niin jäsenkadon kuin yhteisöveromuutoksen myötä. Väheneviin resursseihin täytyy varautua jo ennakkoon sopeuttamalla toimintaa.

Minut nimettiin työryhmään, joka valmistelee seurakunnan taloussuunnitelmaa vuodeksi 2016 ja talouden perusraameja vuosille 2016-2018. Tulen varmasti oppimaan paljon tuon työryhmän parissa. Todennäköisesti joudumme ehdottamaan ja tekemään tulevina vuosina vaikeitakin ratkaisuja, vaikka tällä hetkellä seurakuntamme talous ihan hyvissä raameissa onkin.

Olen huomenissa menossa myös viestintäpalaveriin mukaan suunnittelemaan ja antamaan vinkkejä erityisesti sosiaalisen median käyttöön sekä nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseen. Kuinka ja missä seurakunnan tulisi viestiä, jotta viesti saavuttaisi mahdollisimman kattavasti seurakuntalaiset sekä mahdolliset tulevat seurakuntalaiset.

Kerhoon, kerhoon

Esikoiseni pääsi juuri ennen joulua mukaan seurakunnan kerhoon, Puolukat-ryhmään. Kaksi ensimmäistä kertaa jännitti ja vähän itketti aluksi, mutta kolmannella kerralla hänellä olikin jo kiire kerhoon.

Pienestä Puolukat-ryhmästä ja sen lapsista on tullut esikoiselleni erittäin tärkeä, oma juttu. Kerhotädistä eli lastenohjaaja Aulista on tullut henkilö, jota muistellaan päivittäin. Aulin ollessa alkuvuodesta poissa, tulivat sanavarastoon sairasloma ja jalka kipeä. Aulin paluuta odotettiin. Ja miltei joka päivä neiti haluaa mennä kerhoon.

Seurakunnan päiväkerho on ollut ensimmäinen paikka, jossa esikoiseni on saanut solmia kaveruussuhteita ilman äidin tai isän avustusta. Siellä on opittu ryhmässä toimimista, uusia lauluja, askartelua ja rukoilua. Aamen, aamen -laulu kuuluu ilmeisesti välipalan yhteyteen, joskus on maalattu postimerkkejä, sotkettu käsiä ja käyty pääsiäisvaelluksella (nämä ovat lapsen itse kertomia asioita). Kerhoryhmän kuvaa katsellaan kotona harva se päivä ja muistellaan kerhokavereita.

Ensi maanantaina eli 20.4. Mikaelinkirkolla järjestetään Snadisti kerhossa -tapahtuma klo 9.30-11.30.
Tapahtumassa esittäytyvät päiväkerhot, leikkitoiminnan kerhot, päiväkotikerhot ja Toninkerhot puuhapisteineen. Kerhoihin voi hakea paikanpäällä.

Tapahtuma alkaa kirkkomuskarilla, lisää musiikkia on puoli yhdeltätoista pihalla Emännänpolulla, jossa tapahtuu myös muuta. Liikuntahulinoiden temppupisteissä pääsee purkamaan energiaa. Kahviosta saa ostettua pullaa, kahvia ja välipalaa. Kahvilan tuotto menee Yhteisvastuu-keräykseen.

Tervetuloa mukaan! Sinne suuntaamme toivon mukaan mekin. Ja erittäin lämpimästi suosittelen Mikaelin seurakunnan päiväkerhoja. Kannattaa laittaa hakemus.

Hyvää pääsiäistä!

Tähän katkesi paastoni. Tai siis muutaman kerran söin paaston aikana jälkiruuan ja kuopuksen synttäreillä kakkua ja muffinsseja, mutta muutoin pystyin pitämään paastoa täysin karkista, pizzasta, hampurilaisista, sipseistä, suklaasta yms.

Vietimme pääsiäisateriaa jo lauantaina, sillä mieheni on sunnuntain ja maanantain töissä. Pääsiäisaamuna syömme kuitenkin yhdessä aamiaista ja etsimme piilotettuja suklaamunia. Se on perinne, jonka haluan tyttärilleni välittää.

Kun asuin vielä vanhempieni kanssa, pääsiäiseen liittyi paljon perinteitä. Vietimme usein seder-ateriaa ystävien kanssa, ja pääsiäisaamuna meillä oli lähes aina vieraita aamiaispöydässä. Siskoni muistelee pääsiäistä, että silloin oli karkkia aamupalalla. Äitini teki pashaa ja koristeli sitä karkein. Pashaa tarjottiin jo heti aamusta, joten siinä samalla saattoi syödä muutaman karkinkin. Isäni yritti aina jekuttaa Mignon-munalla vaihtaen jonkun kananmunan Mignon-munaan.

Äitini teki rairuohoalustalle mullasta Golgatan ja kivistä haudan. Pääsiäisaamuna kivi oli pois haudan suulta. Lensi maahan enkeli -virsi on jäänyt parhaiten mieleeni pääsiäisajan lauluista. Tulppaaneja ja narsisseja pitää olla, lammasta ja kananmunia, televisiosta Jeesus-elokuva sekä pääsiäiskirkko.

Pääsiäisen sanoma on iloa ja valoa, toivoa. Minulle pääsiäinen tuo aina myös surulliset muistot. Äitini kuoli pääsiäisenä, kahdeksan vuotta sitten. Mutta mikä olisikaan parempi päivä kääntää kasvot kohti ylösnousemuksen aurinkoa?

Pääsiäisvaellus

Mikaelinkirkolla järjestetään pääsiäisvaellus. Itse en ole vielä ehtinyt mukaan, mutta tyttäreni kävi kerhoryhmänsä kanssa. Olen aiemmin kyllä osallistunut vastaavaan useammankin kerran. Vielä on kuitenkin yksi mahdollisuus, sunnuntaina pääsiäismessun jälkeen klo 12.30. Täytyy yrittää ehtiä sinne!

Pääsiäisvaelluksen myötä Raamatun tapahtumat tulevat elämyksellisesti tutuiksi. Mikaelinkirkon yläkertaan on rakennettu niin viimeinen ehtoollinen kuin Jeesuksen hautakin.

Tyttärelleni muistiin jäi erityisesti laulu typötyhjästä haudasta. Sain tämän selville siitä, kun hän tapaili sanaa typötyhjä useampaan otteeseen. Kysyin, mistä tuo sana oli hänelle tuttu, niin hän osasi kertoa, että Aulin kanssa pääsiäisvaelluksella oli typötyhjä. Arvasin sitten, että kyse oli haudasta. Sitten hän sanoi: Äiti laula se. Minä en kuitenkaan osannut kyseistä laulua.

Kyselin vähän muilta kerholaisilta, että mitä siellä pääsiäisvaelluksella oli. Eräs sanoi, että siellä näkyi Sini-pappi. Joitakin oli jännittänyt pimeässä huoneessa.

Näillä eväillä voinkin toivon mukaan muodostaa sunnuntaina oman kokemukseni vaelluksesta. Nähdään siellä!

Virvon varvon

Palmusunnuntain perinteisiin eri puolilla Suomea kuuluu virpominen. Nykyisessä virpomiskulttuurissa yhdistyy kaksi erilaista perinnettä. Itäsuomalaisessa, ortodoksisessa perinteessä, pajunoksin virpomalla on siunattu ystäviä ja sukulaisia. Virpomisvitsat on siunattu jumalanpalveluksen yhteydessä muistuttamaan palmunoksista, joita heilutettiin Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin. Itä-Suomessa palkka haettiin vasta pääsiäislauantaina.

Noidaksi pukeutuminen on puolestaan lähtöisin Länsi-Suomesta ja yhdistyy lankalauantaihin, jolloin trullit kiersivät viemässä karjaonnea nappaamalla karvoja ja nahanpaloja eläimistä. Lankalauantaihin liittyy muutoinkin paljon taikauskoa, sillä aika pitkäperjantai-illan ja pääsiäisaamun välillä on aika, jolloin Jeesus oli haudassa.

Muistan, kuinka ala-asteikäisenä itse kuljin virpomassa siskoni ja muutaman kaverin kanssa. Askartelimme edellisiltana koristeellisia pajunoksia. Palmusunnuntaina puimme lämpimät vaatteet alle ja hameet sekä esiliinat päälle, huivit päähän ja äidin huulipunaa poskiin mustien pilkkujen kera. Muistan yhä tuon huulipunan tuoksun. Pappisperheestä kun olin, en saanut lähteä virpomaan ennen kirkonmenojen päättymistä. Vanhemmat ohjeistivat meitä myös toivottamaan virpomislorun lopuksi: Jumala sinua siunatkoon. Eräs vanhempi rouvashenkilö paiskasi tuolloin oven kiinni tuhahtaen virpomisen olevan jumalanpilkkaa.

Ehkä tämän erilaisten perinteiden yhdistymisen ja osaltaan myös alkuperän hämärtymisen vuoksi mikään taho ei tietääkseni ole vielä ollut kieltämässä kyseistä perinnettä. Tosin pajunoksien katkominen kaupunkioloissa on monessa paikassa kiellettyä. Tämä tuli minulle yllätyksenä, sillä pajut kasvavat nopeasti ja yleensä risukoissa haittakasveina.

Kävimme tyttöjen kanssa lauantaina etsimässä pajunkissoja ja saimme kulkea aikamoisen matkan, jotta löysimme. Selvästi pajukkoa on raivattu julkisten väylöjen reunoilta. Otimme muutaman oksan ja esikoinen kävi naapureissa virpomassa sunnuntaina. Silmät suklaasta kiiluen hän on halunnut virpoa vielä myöhemminkin.

Mielestäni virpomisperinne on tärkeä yhdistelmä erilaisia perinteitä. Ajatuksena onnen ja siunauksen toivottaminen on lähtökohtaisesti hyvä asia. Näitä perinteitä on hyvä pysähtyä muistelemaan ja miettimään myös lapsen kanssa.