Ensi kertaa äidiksi

Mikaelin seurakunnassa järjestetään kausittain Ensi kertaa äidiksi -ryhmä. Tämän kevään ryhmä on ollut toiminnassa nyt muutaman viikon. Itse osallistuin ryhmään esikoiseni kanssa hänen ollessa neljän-viiden kuukauden ikäinen.

Ryhmä on tarkoitettu ensimmäistä kertaa äidiksi tulleille vauvojen äideille. Ryhmässä keskustellaan muun muassa äitiydestä, parisuhteesta, kasvatuksesta ja uskosta. Siihen täytyy ilmoittautua erikseen ja keskustelut ovat luottamuksellisia.

Itselleni ryhmään osallistuminen osoittautui todella isoksi asiaksi. Sain ryhmästä ensimmäiset tuttavat ylipäänsä lähialueilta. Yhteys muutaman ryhmäläisen kanssa jatkui tiiviinä myöhemminkin, sillä kävimme vuorotellen toistemme luona syömässä, ja lapset saivat leikkiä yhdessä. Ryhmä oli minulle myös ovi seurakunnan toimintaan.

Jostain syystä vaan tieto näistä ryhmistä ei saavuta kovin hyvin potentiaalisia osallistujia. Olen kuullut osallistuneilta vain hyviä kokemuksia, joten toivottavasti sitä kautta sana kiirii. Tosin ensimmäisen vauvan kanssa ei välttämättä vielä tunne muita lapsiperheitä. Neuvoloiden sekä kastekeskustelun kautta tieto saavuttaisi heidät varmasti parhaiten.

Hyvää Naistenpäivän iltaa!

Näin kansainvälisen naistenpäivän iltana toivotan kaikille kanssasisarille kaikkea hyvää!

Naistenpäivää on vietetty eri maissa noin sadan vuoden ajan, viralliseksi päiväksi se julistettiin vuonna 1975, kun YK julisti yleiskokouksessaan naistenpäivän viralliseksi naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan teemapäiväksi. Tänä vuonna YK:n tasa-arvojärjestö UN Women ei kuitenkaan juhlistanut päivää sen vuoksi, että naisiin kohdistuu yhä edelleen monia epäoikeudenmukaisuuksia ja väkivaltaa. Joka kolmas nainen maailmassa joutuu yhä väkivallan kohteeksi. Työtä tasa-arvon edistämiseksi siis riittää.

Mutta mitä vuosisadassa onkaan tapahtunut? Naisten äänioikeus on itsestäänselvyys suuressa osassa maailmaa, nainen on tai on ollut useassa maassa presidenttinä tai poliittisena johtana. Suomessa naiset ovat saaneet pappisvihkimyksen pian jo kolmen vuosikymmenen ajan. Tällä hetkellä seurakuntapastoreista pian jo joka toinen on nainen (43 % vuonna 2013), muistan nähneeni luvun, jonka mukaan Helsingissä luku on jo yli puolet. Myös piispamme on nainen. Näin Suomen näkökulmasta vain johtoportaassa - niin kirkossa kuin liike-elämässä - naiset ovat selvänä vähemmistönä.

Muualla maailmassa tasa-arvoasioissa ollaan meihin nähden paljon perustavanlaatuisempien kysymysten edessä: Saavatko tytöt käydä koulua? Entä naiset töissä? Kuka päättää kenen kanssa ja minkäikäisenä tyttö menee naimisiin? Miksei aggressiivisen miehen purkaukset vaimoaan kohtaan ole rangaistavia? Näitä asioita kansainvälinen naistenpäivä pyrkii nostamaan esille.

Meillä täällä on asiat näiltä osin jo hyvin. Voimme olla mukana auttamassa niitä, joilla on vielä pitkä matka siihen, että sukupuolisen tasa-arvokysymyksistä suurimmat koskevat sitä, kuinka monta naista vs. miestä on pörssiyrityksien hallituksissa. Esimerkiksi tästä pääset auttamaan www.unwomen.fi

1-vuotias

Kuopukseni täytti eilen vuoden. Jo reilu viikko aiemmin saimme postitse onnittelukortin seurakunnasta. Kortin mukana tuli meille jo tuttua tietoa seurakunnan toiminnasta ja kutsu viime viikkoiseen vauvaperhetapahtumaan.

On ihanaa, että lasta muistetaan. Seuraavaksi odotellaan esikoisen synttäreitä ja jossain vaiheessa niiden jälkeen tulevaa Ruusukorva ja kyyhkynen -kirjaa, joka kuuluu Pienelle parasta -kokonaisuuteen.

Helsingin Mikaelin seurakunnassa muistetaan synttäreinä myös senioriväestöä, sillä 70-vuodesta lähtien kutsutaan aina viiden vuoden välein yhteisille syntymäpäiväkahveille Mikaelinkirkolle. Olen miettinyt sitä, että myös täysikäistyviä tai nuoria aikuisia olisi hyvä muistaa esimerkiksi tekstiviestein. Täytyy selvittää, kuinka se onnistuisi ja mitä kustantaisi. Se olisi ainakin yksi muistutus siitä, että seurakunta välittää.

Kuopuksen synttärijuhlia piti viettää viikonloppuna, mutta todennäköisesti joudumme niitä siirtämään, kun sankari on kuumeessa. Onneksi juhlat eivät ole päivän päälle, varsinkaan yksivuotiaalle. Mukavampi juhlia terveenä sitten.

Seurakuntaneuvoston kokouksesta

Maanantaina olin ensimmäistä kertaa mukana seurakuntaneuvoston kokouksessa. Kokous sujui hyvähenkisesti ja varsin ripeästi. Alkuun söimme maukkaan ruuan, kuuntelimme varapuheenjohtaja Amin esityksen kokoustekniikasta ja hiljennyimme Tapion pitämään alkuhartauteen. Tämän jälkeen oli kokousasioiden vuoro.

Seurakuntaneuvosto muun muassa valmistelee seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman ja vastaa sen toteuttamisesta. Nykytilanne asettaa meidät välillä vaikeidenkin päätöksien eteen.

Kirkon menot ovat kasvaneet viime vuosina nopeammin kuin verotulot. Talouden pitkään kestänyt taantuma ja pienenevä jäsenmäärä näkyvät myös kirkon kassassa. Talouden suunnittelussa varaudutaan siihen, että toimintamenoja leikataan Helsingissä noin 1,5 prosenttia vuonna 2015. 

Tällä kertaa tarkastelimme viime vuoden tilastoja, joista kirjoitan varmaan toisella kertaa enemmän. Merkittävää on tietenkin yleisen trendin mukainen eronneiden määrä sekä alueella kirkkoon kuuluvien suhteellisen määrä, joka vääjäämättömästi lähenee viittäkymmentä prosenttia ollen nyt 51,6 %.

Seurakuntayhtymän tavoitteena on supistaa käytössä olevasta tilamäärästä 25 % vuosikymmenen loppuun mennessä. Tähän oman osuutemme teimme irtisanomalla Östersundomissa sijaitsevan Sakarinmäen seurakuntasalin tilan, joka on ollut verrattain vähäisellä käytöllä, vuokrasopimuksen. 

Seurakuntien suurin yksittäinen menoerä ovat henkilöstön palkkakulut. Tämä on luonnollista, sillä kirkon tärkein työmuoto on olla ihmisen rinnalla elämän eri vaiheissa. Parhainkaan tekniikka ei korvaa sitä, että on joku ihminen, jonka kanssa voi keskustella, jakaa ilot ja surut. Helsingin seurakuntayhtymän toimintakuluista noin 59 miljoonaa euroa (57 prosenttia) on henkilöstömenoja. 

Onneksi saimme myös palkata, sillä seurakuntaan perustettiin 60 % kirkkomuusikon määräaikainen virka.

Lainaukset ovat sivustolta www.kirkonrahat.fi

Leijonien perheriehassa

Lions Club Kontula järjestää vuosittain perheriehan Keinutien ala-asteella. Nyt sunnuntaina olin  tapahtumassa kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa. Esikoiseni on nyt sen ikäinen, että nämä tapahtumat antavat hänellekin jotain.

Keskiviikkoisen pupukauhistuksen jäljet näkyivät hänessä kuitenkin, kun saavuimme koululle. Olimme jo aiemmin jutelleet kotona, että siellä on heppa, poni ja koiria. Menimme niitä ensiksi katsomaan, mutta jännitys meinasi olla liikaa.

Sisällä kuitenkin jää rikkoontui, kun hän sai ilmapallon. Kävimme onkimassakin. Vauvaperhetapahtumasta jäi kytemään toive saada pieni kasvomaalaus toteutettiin käsiversiona. Neiti sai itse valita sopivan kuvan, joka löytyikin heti vaihtoehdoista: Hello Kitty.

Paikalla oli aikamoinen vilske, ja tuttujakin näkyi. Ihan poniratsastukseen ei vielä lähdetty, mutta ehkä muutaman vuoden päästä.

 

Kuopus heräsi tapahtuman hälinässä ja ihmetteli, missä ollaan. Ilmapallo kuitenkin sai myös hänet innostumaan. Pallosta riitti iloa vielä seuraavana päivänäkin, vaikkei enää katossa pysynytkään.

Näillä nurkilla on ihanan paljon tapahtumia ja tekemistä lapsiperheille. Kävellen pääsee ja hyvin kulkemaan vaunuilla. Lasten kautta huomaa alueen tarjonnan entistä paremmin.