Kaikella on aikansa

Tämä kuva, jonka nappasin viime viikolla Mikaelinkirkon aulan lastenalttarista, sopii enemmän kuin hyvin tähän blogitekstiin. Yksi elementti, joka tuolla alttarilla vielä oli, muttei tähän kuvaan mahtunut, oli kalenteri.

Näin päätoimisesti kotiäitinä tulee tehtyä kalenterimerkintöjä varsin ylimalkaisesti. Maanantaina on ensimmäinen seurakuntaneuvoston kokous. Olen sitä odottanut, esityslistaan ja liitteisiin perehtynyt, innolla muistiinpanoja tehnyt. Mieheni on vielä ottanut maanantain vapaapäiväksi.

Sivutoimisesti opetusjuttuja tekevänä luottamushenkilönä kalenterin täsmällinen ylläpito olisi kuitenkin suotavaa. Olin ajatellut, että ehdin ennen neuvoston kokousta mukavasti kotiin aamupäivän opetuksesta. Tarkistin tänään maanantaiaamun kurssin paikkaa ja aikaa, kunnes hoksasin sen olevan iltakurssi, joka alkaa samalla kellonlyömällä kuin seurakuntaneuvosto!

Harmitus oli suuri, kun tajusin asian. Tosin vahinkoa ei sinänsä tapahdu, sillä varahenkilöt ovat innoissaan jonossa tulossa kokouksiin. Omalta osaltani vain kausi alkaa virallisesti vasta maaliskuussa. Kaikella on aikansa.

Perehdytys jatkuu

Eilen jatkui perehdytys seurakuntaneuvostossa toimimiseen. Helsingin Mikaelin seurakunnan johtoryhmän ja seurakuntaneuvoston yhteisessä illassa tuli entistä tutummaksi seurakunnan toiminta eri toimialoineen sekä ihmiset niiden takana. Me seurakuntaneuvostolaiset esittelimme itsemme erilaisten muoviukkeleiden avulla. Itse valitsin hahmokseni Tuhkimon.

Näin jälkikäteen ajateltuna keksin hahmoon liittyen enemmänkin yhtymäkohtia itseeni. Illassa kerroin valitseeni Tuhkimon, koska minulla on kaksi prinsessaa kotona. Tuhkimo on ollut minulle kuitenkin myös merkittävin prinsessahahmo, liekö sen vuoksi, että lapsena minulla oli Tuhkimo-barbi. Tuhkimo kuvastaa minulle ahkeruutta ja työn tekemistä. Ja ne, jotka minut tuntevat, saattavat allekirjoittaa sen, että olen varsin ahkera, monessa mukana ja teen työni huolella.

Odotan jo innolla alkavaa kautta. Ensimmäiseen kokoukseen on enää runsas viikko aikaa. Sitä ennen tie vie Mikaelinkirkolle vielä useamman kerran: avoin perhekerho, esikoisen kerho sekä helmikuun ensimmäisenä päivänä oleva perhemessu.

Tehtävään siunaaminen

Tänään vietimme Mikaelinkirkossa messua, jossa meidät seurakunnan luottamushenkilöt siunattiin tehtäväämme. Meistä jokainen oli jollakin tavalla myös tekemässä messua. Itse olin ristisaattuessa kynttilänkantajana sekä luin evankeliumin. Kynttilänkantaminen oli huomattavasti jännittävämpi tehtävä, sillä valkoisen steariinin roiskuminen mustalle mekolle oli mielikuvissani vähintäänkin todennäköistä. Kunnialla selvisin kuitenkin.

Messu oli oikein lämminhenkinen. Lauluyhtye Melisma lauloi muutaman minulle entuudestaan tuntemattoman laulun. Mikaelinkirkossa seurakunta on jotenkin niin lähellä ja samalla tasolla messun toimittajien kanssa, joten mielestäni yhteys on vahvempi kuin suuremmissa kirkoissa tai kirkoissa, joissa on paljon portaita.

Törmäsin messun jälkeen lapsuuden- ja nuoruudenystäväni äitiin, joka asustaa nykyisin täällä lähistöllä. Hän oli hyvinkin aktiivinen seurakuntalainen ja tunsi hyvin erityisesti oman äitini. Muistot tulvahtivat mieleen.

Kirkkokahveilla meitä luottamushenkilöitä vielä tentattiin. Lopuksi saimme ruusut. Jälleen tilaisuus oli hyvinkin leppoisa, ja huumoria piisasi. Sellaista Mikaelin seurakuntaa haluan olla mukana rakentamassa!

En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. (Joh. 15:15)

Luottamushenkilökoulutus

Lauantaina 10. tammikuuta osallistuin seurakuntayhtymän järjestämään luottamushenkilökoulutukseen, joka pidettiin Kulttuuritalolla. Paikalla oli runsaasti eri seurakuntien luottamushenkilöitä, mutta silti laskujeni mukaan aika moni ensimmäisen tai uuden kauden aloittava oli jossain muualla. Meidän seurakunnasta oli kuitenkin hyvä edustus, vain muutama puuttui.

Minulle päivä oli oikein hyödyllinen. Se sisälsi tietoa ja huumoria, spontaania verkostoitumista ja yhdessä pohdiskelua. Kassillinen saatuja julkaisuja ja monisteita on vielä osittain kesken. Strategialinjauksia, muutostoiveita ja erojen syitä.

Päivän hauskimmat hetket saatiin kokea Stella Polariksen Kirstin ja Micken impropätkässä, jossa kanttori ja seurakunnan talousassistentti keskustelivat.

Osallistuin iltapäivällä kolmeen kanavaan, joita kaikkiaan oli viisi. Talous ja luottamushenkilöiden rajat jäivät käymättä, sillä kokouskäytännöt, viestintä ja meneillään olevat hankkeet saivat minusta kuulijan. Tosin hankkeiden esittelyyn olin hieman pettynyt. Jälkikäteen ajateltuna olisin mielummin osallistunut luottamushenkilöiden rajat -kanavaan. Onneksi sieltä sai materiaalin, vaikkei kuulemassa ollutkaan.

Kouluttautuminen jatkuu, vaikka kohta tositoimet alkavatkin. Ei elämässä valmiiksi tulla, opitaan vaan aina lisää.

Vuosi 2015

Niin vierähti joulukuu ja tammikuustakin yli puolet. Pikkuneidit pitävät hyvinkin päivät pihdeissään ja illat ovat menneet osin töiden parissa.

Joulukuussa Mikaelinkirkon ovet aukesivat useita kertoja. Oli Kauneimpia joululauluja, perhekerhoiluja, kerhon joulujuhlia ja muita tapahtumia. Nyt ihan harmittaa, kun en ehtinyt bloggaamaan niistä. Mieleenpainuvimmat hetket olivat esikoisen kerhon joulujuhla ja tuliesitys Mellunkylän joulupuisto -tapahtumassa.

Joulunpyhät menivät nopeasti ja rauhallisesti perheen ja suvun parissa. Koti oli joulupuvussa, enkelit ja seimiasetelmat pääosassa. Vuosi vaihtui rauhallisesti kotona pauketta kuunnellen.

Mitä vuosi 2015 tuokaan tullessaan? Varmasti paljon puuhaa, uuden oppimista, uusia tuttavuuksia, töitä ja harrastuksia. Toivoakseni myös vähän omaa aikaa, hiljaisuutta ja kynttilänvaloa, aikaa runoille ja rukouksille.