Tehtävään siunaaminen

Tänään vietimme Mikaelinkirkossa messua, jossa meidät seurakunnan luottamushenkilöt siunattiin tehtäväämme. Meistä jokainen oli jollakin tavalla myös tekemässä messua. Itse olin ristisaattuessa kynttilänkantajana sekä luin evankeliumin. Kynttilänkantaminen oli huomattavasti jännittävämpi tehtävä, sillä valkoisen steariinin roiskuminen mustalle mekolle oli mielikuvissani vähintäänkin todennäköistä. Kunnialla selvisin kuitenkin.

Messu oli oikein lämminhenkinen. Lauluyhtye Melisma lauloi muutaman minulle entuudestaan tuntemattoman laulun. Mikaelinkirkossa seurakunta on jotenkin niin lähellä ja samalla tasolla messun toimittajien kanssa, joten mielestäni yhteys on vahvempi kuin suuremmissa kirkoissa tai kirkoissa, joissa on paljon portaita.

Törmäsin messun jälkeen lapsuuden- ja nuoruudenystäväni äitiin, joka asustaa nykyisin täällä lähistöllä. Hän oli hyvinkin aktiivinen seurakuntalainen ja tunsi hyvin erityisesti oman äitini. Muistot tulvahtivat mieleen.

Kirkkokahveilla meitä luottamushenkilöitä vielä tentattiin. Lopuksi saimme ruusut. Jälleen tilaisuus oli hyvinkin leppoisa, ja huumoria piisasi. Sellaista Mikaelin seurakuntaa haluan olla mukana rakentamassa!

En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. (Joh. 15:15)