Keväällä harrastimme Googlen kuvahausta erilaisten patsaiden katsomista. Esikoisen patsasinnostus lähti siitä, kun minä olin ottanut yhdestä patsaasta kuvan huhtikuisella Amsterdamin matkallani. Olin luvannut, että kesällä mennään metrolla katsomaan patsaita ja syömään jätskiä Espalle.
Jätskit syötyämme kiersimme Espan patsaat - yhden setäpatsaan (Runebergin patsas), Eino Leinon patsaan, tätipatsaan (Havis Amanda), sitten jatkoimme Kauppatorilta haetun hernepussin kanssa Senaatintorille katsomaan vielä yhtä setäpatsasta. Tämän jälkeen neitiä poltteli jo kovin päästä katsomaan taas Aleksis Kiven patsasta, jota jo aiemmin olemme käyneet tervehtimässä.
Kolmen sepän patsas nähtiin vilaukselta, Kivimiehet tietenkin ja lopulta Aleksis Kivi, jota piti ihmetellä kauan. Jotain maagista noissa patsaissa on, kun lapsen mielenkiinnon niin vahvasti herättävät. Yhtä aikaa ovat eläviä ja elottomia, vähän jännittäviä ja pelottavia, suuria ja jykeviä.
Vielä päiviä myöhemmin esikoinen kyseli minulta, kuka on Eino Leino. Kerroin runoilijasta ja etsin ensi hätään Googlesta muutaman runon. Neiti halusi kuulla niitä runoja iltasaduksi. Kerroin myös, että Eino Leino oli hänen vaarinsa vaarin ystävä. Näin patsaiden merkitys muuttuu taas vielä hieman elävämmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti