Kesä tuli, oli ja meni. Blogini vietti pitkään hiljaiseloa, kun aika on
ollut kortilla. Ajattelin kuitenkin näin alkavan syksyn piristykseksi
julkaista postauksia, miten meidän kesä oikein menikään.
Esikoinen täytti toukokuun lopulla kolme. Synttäreitä juhlittiin niin
pihakavereiden kuin sukulaisten kesken. Teemana oli sankarin toiveiden
mukaan Titi-nalle. Kakkua oltiinkin suunniteltu jo koko kevät. Uusi
keittiö innosti leipomaan monenlaista.
Lahjaksi hän sai muiden muassa hyvin mieluisat nukenvaunut sekä prinsessamaisen juhlamekon. On ihmeellistä, miten kolme vuotta on lentänyt niin nopeaan. Neiti tuntui kolme vuotta täytettyään kasvaneen hetkessä isoksi tytöksi. Miksi-kysymykset täyttävät puheet ja rajoja koetellaan. Leikit ovat monipuolistuneet, ja hänestä on kasvanut aivan mahtava pikku apulainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti